perjantai 26. huhtikuuta 2013

Päivää, rakkaat kansalaiset!

Päivää rakkaat lukijat. Kuten ehkä huomasitte, jäi Wordpressin roskapostisuojaus hieman auki. Itsekin olin auki, suu, kun havaitsin saaneeni viikossa noin 700 roskapostiviestiä. Siitä on todella mukavaa ruveta kaivelemaan esiin lukijakommentteja. Vaihtoehtona olisi tietysti ollut antaa luottokortin numerot ja muut tiedot  Akismetille joka oli vuoden ajan ALMOST READY. Kerran koitin laittaa kuntoon mutta se oli vaikeata ja tahtoi käyttää kaikenlaista tietoani joten en antanut niitä. Lisäksi mielestäni tätä on helpompi käyttää kuin Surfbirdsiä. Olkoon siis näin.

On muuten kevät! Sen on huomannut vaikka mistä! Esimerkiksi mainittakoon jokakeväiset tammitikat, niitäkin on Tiiran rekisteröitymättömien havainnoitsijoiden mukaan rummutellut Suloisessa Suomessa. Toisaalla Etelä-Suomessa koko talven sisätiloissa kökkineet harrastajaparat mönkivät vihdoin ja viimein ulos kotoaan, näkevät merikotkan ja piipittävät sen välittömästi pomana. Liipaisin on herkässä, varmaan Tornien taistoa varten, kun jossain skabassa on pakko havaita kuitenkin jotain, niin havaitaan sit Tornien taistossa kun ralleihin ei uskalleta, ja mikäs siinä, kunhan pinnoja tulee. Joku toinen voisi huomata esimerkiksi habbarin, aquila-laikkujen puutteen, valkoiset kainalot ja pyrstön, Siipikin on melkein samanmuotoinen, ja pää myös. Eihän noita haleja niin usein etelä-rannikolla näe, ja kyllähän pomarinan määrittää tosi kaukaa. Mikäköhän on ARK komiteoiden hylkäysprosentti kaikille viidestä kilometristä ilmoitetuille clarinamäärityksille?

Puolet porukasta ei erota pomarinaa clangasta lähikuvissa, ja risteymiä on lähialue aivan täynnä. Tästä huolimatta jokainen viidessä kilsassa menevä piste määritetään Tringan alueella pääsääntöisesti lajilleen. Lintutiedotuksen mukaan Tringan alueella lintutiedotuksen olemassaoloaikana havaituista clarinoista noin 80 % määritetään lajilleen (970 havaintoa).

Tämän voi tietysti selittää monella eri tavalla, ja lukematta Tringan katsauksia on vaikea sanoa mistä tämä prosentti johtuu. (En todellakaan jaksa ajaa työpaikalta kotiin etsimään jotain viisi vuotta myöhässä kirjoitettua raapustusta jossa yksilöiden erittely on henkimaailman hommia, ja kotona minulla on muutekin tekemistä kuten esimerkiksi linturetkeilyä.) Esimerkiksi havainnoista suurikin osa voi koskea samoja yksilöitä ja niistä tehtyjä päivityksiä. Lisäksi ilmoitettu clarina pyritään useimmiten ottamaan koppiin jostain toisesta havainnointipisteestä ja sille saadaan siten laji. Lisäksi kun joku ilmoittaa jonkun kotkan jonain lajina käy selvästi niin että kaikki muutkin ilmoittavat sen samana lajina, ehkä havaituista tuntomerkeistä huolimatta. Parhaimmissa tapauksissa onnistutaan luomaan kahden linnun teoria. Ehkä se clarina tippuu alas puuhun lepäämään ja ajaa samassa metsikössä olleen halin, hihan, nipan, pandarin tai nisarin lentoon. Soppa on keitetty ja maustetaan vielä lopuksi jonkun tulikivenkatkuisilla yöllisillä valitusviesteillä Bongariverkkoon.